1 kg = 7,16 €
Essential The Beginning Large Breed koiranruoka on erityisesti keskikokoisten ja suurten rotujen pennuille kehitetty viljaton penturuoka.
ESSENTIAL THE BEGINNING LARGE BREED on viljaton penturuoka koiranpennuille, joiden paino aikuisena tulee olemaan yli 15kg.
Penturuokaa suositellaan 8 viikon iästä 13-18 kuukauden ikään asti, jonka jälkeen on hyvä siirtyä sarjan aikuisruokiin.
THE BEGINNING LARGE BREED-ruoka tukee isojen rotujen herkkää ja energiaa vaativaa kasvuvaihetta. Pennuille, joiden aikuispaino on yli 15 kg suositellaan 3 viikon iästä alkaen 8 viikkoon asti THE BEGINNING-ruokaa.
Pennuille voi ruuan tarjota aluksi vedellä pehmennettynä.
Penturuuan proteiinin päälähteenä on kana ja ankka, sekä tuoreena että kuivattuna. Ruuan raaka-aineet ovat korkeinta laatua – laatua, johon totut ESSENTIAL-ruokien kanssa.
ESSENTIAL-koiranruoan taustalla on näkemys, että laadukas ruoka saa koirasi täyden potentiaalin esiin – vakaana käytöksenä ja optimaalisena terveytenä. ESSENTIALin raaka-aineet ja niiden koostumus ovat aivan omaa luokkaansa. The Beginning-ruoka valmistetaan koiran anatomisen tarpeen mukaan 85 % proteiininlähteistä; kanaa, ankkaa, kalaa ja kananmunaa, joista 42% tuoreita raaka-aineita. Tämän lisäksi ruoka sisältää kasviksia, marjoja, siemeniä, yrttejä, hedelmiä, vitamiineja ja mineraaleja. Täysin tuoreiden proteiininlähteiden ravintoarvot säilyvät ruuassa äärimmäisen hyvin, koska se valmistetaan korkeimmillaankin vain 90 asteessa.
Ei sisällä viljaa, ja laadukkaiden raaka-aineidensa ansiosta ruoka soveltuu myös herkimmille karvakuonoille.
ESSENTIAL-koiranruokasarja on valmistettu Iso-Britanniassa.
KOOSTUMUS: Valmistettu tuoreista ja kuivatuista kanasta, ankasta, lohesta, taimenesta ja kananmunasta 74%, josta tuoreita raaka-aineita 48%.
SISÄLTÖ: Tuore kana ja ankka, kuivattu kana ja ankka, bataatti, kanan rasva, herne, tuore lohi ja taimen, tuore kokonainen kananmuna, pellavansiemen, peruna, maksaliemi, sinimailanen, vitamiinit, mineraalit, mannanoligosakkaridit (MOS), frukto-oligosakkaridit (FOS), glukosamiini *, kondroitiini *, MSM * (*luonnollisista lähteistä), karpalo, acai-marja, mustikka, mulberry-marja, omena, tomaatti, appelsiini, päärynä, porkkana, pinaatti, kukkakaali, merilevä, kehäkukka, ginseng, vihreä tee, inkivääri
Proteiini 28%, Rasva 16%, Mineraalit 7,5%, Vesi 8,5%, Kuitu 3,5%, Omega6 1,5%, Omega3 1,75%, Kalsium 1,4%, Fosfori 1,2%, Glukosamiini 0,09%, Kondroitiini 0,07%. Lisäksi per kg: A-vitamiini 15.000IU/kg, D3-vitamiini 2.000IU/kg, Tauriini 1.500mg/kg, Rauta 333mg/kg, Mangaani 233mg/kg, Sinkki 233mg/kg, Kupari 15mg/kg, Jodi 1.6mg/kg, Seleeni 0.67mg/kg. 3620kcal/kg. Sisältää luontaisia säilöntäaineita ja luontaisia antioksidantteja.
Ruoan vaihtaminen ja annostelu
Ensimmäisen ESSENTIAL-pussin myötä koira kokee ravitsemuksellisen elämänmuutoksen. Mikäli pentu on syönyt aiemmin jotakin muuta ruokaa, ruoka kannattaa vaihtaa noin 4-7 päivän liukuma-ajalla vanhan ruoan kanssa sekaisin. Tärkeintä on löytää juuri omalle koiralle sopiva annostus. Liian iso annoskoko eli ns. yliruokinta tekee koiran ulosteen löysäksi. Kun uloste on taas kiinteää ja koira tuntee itsensä tyytyväiseksi, on oikea annoskoko löytynyt, yleensä noin 2-3- viikon aikana ruuan vaihtamisesta. Valmistaja suosittelee aloittamaan ruokinnan noin 10% vähemmällä määrällä kuin aiemmin, koska ruoka tekee koiralle täydemmän olon vähemmällä ruokamäärällä. Pussin kyljessä on valmistajan suositus päiväannoskokoihin. Jokainen koira on kuitenkin yksilö, jonka ruokintamäärään vaikuttavat yksilölliset tarpeet.
Ruokintasuositus g/pv
Pennun oletettu aikuispaino
15kg, ikä ja päiväannos 2kk: 180g, 3kk: 190g, 4kk: 200g, 5kk: 210g, 6kk: 220g, 7kk: 230g, 8kk: 230g, 9kk: 220g, 10kk: 210g, 11kk: 200g, 12kk: 190g, 13kk vaihto aikuisruokaan
20kg, ikä ja päiväannos 2kk: 210g, 3kk: 230g, 4kk: 240g, 5kk: 250g, 6kk: 260g, 7kk: 270g, 8kk: 280g, 9kk: 280g, 10kk: 270g, 11kk: 260g, 12kk: 250g, 13kk: 240g, 14kk vaihto aikuisruokaan
25kg, ikä ja päiväannos 2kk: 250g, 3kk: 270g, 4kk: 280g, 5kk: 290g, 6kk: 300g, 7kk: 310g, 8kk: 320g, 9kk: 330g, 10kk: 330g, 11kk: 320g, 12 kk: 310g, 13kk: 300g, 14kk: 290g, 15kk vaihto aikuisruokaan
30kg, ikä ja päiväannos 2kk: 280g, 3kk: 300g, 4kk: 310g, 5kk: 320g, 6kk: 330g, 7kk: 340g, 8kk: 350g, 9kk: 360g, 10kk: 370g, 11kk: 370g, 12 kk: 360g, 13kk: 350g, 14kk: 340g, 15kk: 330g, 16kk vaihto aikuisruokaan
40kg, ikä ja päiväannos 2kk: 360g, 3kk: 370g, 4kk: 380g, 5kk: 390g, 6kk: 400g, 7kk: 410g, 8kk: 420g, 9kk: 430g, 10kk: 440g, 11kk: 450g, 12 kk: 450g, 13kk: 440g, 14kk: 430g, 15kk: 420g, 16kk: 410g, 17kk vaihto aikuisruokaan
50kg, ikä ja päiväannos 2kk: 440g, 3kk: 450g, 4kk: 460g, 5kk: 470g, 6kk: 480g, 7kk: 490g, 8kk: 500g, 9kk: 510g, 10kk: 520g, 11kk: 530g, 12 kk: 540g, 13kk: 540g, 14kk: 530g, 15kk: 520g, 16kk: 510g, 17kk: 500g, 18kk: 490g, 18kk+ vaihto aikuisruokaan
60kg, ikä ja päiväannos 2kk: 510g, 3kk: 520g, 4kk: 530g, 5kk: 540g, 6kk: 550g, 7kk: 560g, 8kk: 570g, 9kk: 580g, 10kk: 590g, 11kk: 600g, 12 kk: 610g, 13kk: 610g, 14kk: 600g, 15kk: 590g, 16kk: 580g, 17kk: 570g, 18kk: 560g, 18kk+ vaihto aikuisruokaan
70kg, ikä ja päiväannos 2kk: 580g, 3kk: 590g, 4kk: 600g, 5kk: 610g, 6kk: 620g, 7kk: 630g, 8kk: 640g, 9kk: 650g, 10kk: 660g, 11kk: 670g, 12 kk: 680g, 13kk: 680g, 14kk: 670g, 15kk: 660g, 16kk: 650g, 17kk: 640g, 18kk: 630g, 18kk+ vaihto aikuisruokaan
80kg, ikä ja päiväannos 2kk: 650g, 3kk: 660g, 4kk: 670g, 5kk: 680g, 6kk: 690g, 7kk: 700g, 8kk: 710g, 9kk: 720g, 10kk: 730g, 11kk: 740g, 12 kk: 750g, 13kk: 750g, 14kk: 740g, 15kk: 730g, 16kk: 720g, 17kk: 710g, 18kk: 700g, 18kk+ vaihto aikuisruokaan